Englannin 1–2-MM-välierätappion jälkeen Argentiinalle moni puhui taktiikasta, yksilövirheistä ja kokoonpanovalinnoista. Lopulta joukkueiden välinen ero löytyi kuitenkin henkiseltä puolelta.
Anthony Gordonin 55. minuutilla syntyneen 1–0-johtomaalin jälkeen Kolmen Leijonan rohkeus petti ja joukkue vetäytyi kuoreensa toivoen parasta. Se ei toiminut, eikä sen kuulukaan toimia, kun pelataan MM-kisojen finaalipaikasta hallitsevaa maailmanmestaria vastaan.
Kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä viisi minuuttia, Enzo Fernandez toi eteläamerikkalaiset tasoihin pitkän painostuksen jälkeen.
Lautaro Martínez (174 cm) puski voittomaalin kahden englantilaistopparin välistä lisäajan toisella minuutilla.
Jo tätä aiemmin Alexis Mac Allister (176 cm) dominoi ilmatilaa pelaajia vastaan, joiden olisi pitänyt hallita sitä ylivoimaisesti.
Kyse ei ollut senttimetreistä. Mutta kun Argentiina löysi keinon haavoittaa Englantia keskityksillä, se viljeli niitä jatkuvasti.
Englannilla oli kentällä fyysisesti vahvoja puolustajia, ja lopussa vaihdosta tuli yli kaksimetrinen Dan Burn. Silti Argentiina voitti ratkaisevat tilanteet.
Lopulta ottelu ratkesi ennen kaikkea tahtoon sekä henkiseen kanttiin. Toisella joukkueella oli enemmän uskallusta mennä tilanteisiin pelottomasti pelkäämättä virheitä.
Jalkapallossa puhutaan usein pienistä nyansseista, mutta joskus peli muistuttaa yksinkertaisesta asiasta: jos puntit ovat muuten tasan, sydän ja rohkeus jättävät kaiken muun taakseen.
Se oli ehkä koko MM-välierän suurin oppitunti.
Hannu Siltanen