Video: Sportivo TV

Richarlison teki yhden asian harvinaisen selväksi siirtosaagansa keskellä: Tottenham-tähti ei aio enää antaa muiden päättää, missä hän pelaa tulevaisuudessa.

Brasilialainen on käynyt viime vuosina läpi vaikeita hetkiä, ja hänen mukaansa liian monet päätökset ovat olleet muiden ihmisten käsissä. Nyt hän on päättänyt ottaa oman tulevaisuutensa hallintaansa.

– Kaiken sen jälkeen, mitä olen viime vuosina käynyt läpi, päätin, etteivät muut enää koskaan päätä tulevaisuudestani puolestani, brasilialainen kirjoitti lausunnossaan.

Richarlison kertoo joutuneensa kokemaan painostusta tilanteestaan, muttei aio antaa sen vaikuttaa.

– Paine, uhkaukset ja vastatoimet eivät pelota minua. Olen käynyt läpi pahempaakin, uskokaa minua.

Richarlison korostaa myös sitä, ettei hän ole koskaan halunnut lähteä Tottenhamista tavalla, joka olisi seuralle huono.

– Olen aina tehnyt selväksi, että jos lähtisin jonnekin muualle, sen pitäisi olla hyväksi myös seuralle. Jos näin ei olisi, en koskaan hyväksyisi siirtoa.

Richarlison muistuttaa samalla siitä, että hän päätti jäädä Tottenhamiin aikana, jolloin seura tarvitsi häntä.

– Jäin ja annoin kaikkeni. Siksi toivon, että tilanteeseeni suhtaudutaan samalla kunnioituksella, jota olen aina osoittanut Tottenhamille ja kaikille ihmisille, jotka ovat työskennelleet kanssani tämän ajanjakson aikana.

Brasilialaishyökkääjän toive on selvästi palata Evertoniin, jossa hän viihtyi ennen Tottenham-siirtoaan.

– Jos Tottenham ja Everton pääsevät sopimukseen, palaan suosikkijoukkueeseeni. Tarkoitukseni oli palata paikkaan, jossa olin hyvin onnellinen.

Richarlisonin mukaan neuvotteluja ei kuitenkaan ole käyty tavalla, jota hän itse olisi toivonut.

– Neuvottelut etenivät tavalla, jota muut ihmiset halusivat. Kieltäydyn hyväksymästä tällaista.

Richarlisonilla on edelleen sopimus Tottenhamin kanssa, joten hän ei ole kääntämässä selkäänsä seuralle. Hän vakuuttaa olevansa valmis palaamaan seuran käyttöön, mikäli siirto Evertoniin ei toteudu.

Viestin ydin ei kuitenkaan jää epäselväksi. Brassihyökkääjä ei halua antaa muiden päättää hänen kohtalostaan.