Video: Sportivo TV

Kai Havertz ei noudata aivan tavallisinta huippu-urheilijan ruokavaliota. Valioliigatähti kertoo tarvitsevansa otteluiden aikana sokeria saadakseen lisää energiaa.

Saksalainen myöntää olevansa suorastaan sokerihullu.

– Olen täysi sokerihullu. Juon otteluiden jälkeen Coca-colaa ja tarvitsen makeisia, koska ne antavat minulle voimaa ja energiaa.

Havertz kertoo, että hänen ruokavalionsa muuttui täysin hänen muutettuaan Lontooseen. Aluksi hän yritti tehdä juuri sen, mitä huippu-urheilijalta voisi odottaa.

– Kun muutin ensimmäisen kerran Lontooseen, meillä kävi kokki joka päivä. Muutin ruokavalioni täysin ja lopetin sokerin syömisen, mutta en voinut lainkaan hyvin. Sillä oli täysin päinvastainen vaikutus.

Sokeriton ruokavalio ei siis tuonut Havertzille toivottua lisäenergiaa. Lopulta ratkaisu löytyi Chelsean ravitsemusterapeutin avulla.

– Sitten Chelseaan tuli ravitsemusterapeutti, joka sanoi minulle: ”Kai, tarvitset Fantaa ja Cokea. Juo yksi päivässä.”

Makeat juomat eivät kuitenkaan ole nykyisin Arsenalia edustavan Havertzin ainoa erikoisuus. Hän kertoo syövänsä otteluiden puoliajalla myös karkkia ja tuntevansa olonsa paremmaksi.

Huippujalkapalloilijan puoliaikarutiini poikkeaa siis melkoisesti siitä mielikuvasta, joka monella on ammattiurheilijan tarkkaan säädellystä ruokavaliosta.