Pitkään Valioliigan ylempään keskikastiin kuulunut Tottenham Hotspur on noussut viime vuosina vakavasti otettavaksi vastustajaksi mille tahansa joukkueelle. Ange Postecogloun saapuminen piristi huomattavasti pohjoislontoolaisten pelaamista ja viime kaudella sarjakärjessä viilettänyt Spurs oli sarjan pisimpään ilman tappioita pelannut joukkue.
Harry Kanen lähdön uskottiin olevan viimeinen tikarinisku Tottenhamin menestyshaaveille, mutta pelitavan muutosten avulla joukkue näytti pitkään yhtenäisemmältä kuin Kanen aikakaudella. Postecogloun kuherruskuukausi päättyi kuitenkin nopeasti ja lopulta valkopaidat valahtivat sarjataulukon viidennelle sijalle. Viimeinen Mestarien liiga -paikka jäi kahden pisteen päähän, mikä oli valtava isku joukkueen faneille.
Tälle kaudelle lähdettiin jälleen kovin odotuksin, sillä pelaajien uskottiin omaksuneen vaativan australialaisvalmentajan pelifilosofian. Spurs-kannattajat ovat kuitenkin joutuneet pettymään pahemman kerran, sillä joukkueen otteet ovat jättäneet runsaasti toivomisen varaa.
Valkopaidat ovat pudonneet sarjan 14. sijalle, mutta tätäkin huolestuttavampaa on se, että ryhmän pelillinen identiteetti vaikuttaa olevan pahasti hakusessa. Tottenham pelaa parhaimmillaan Valioliigan näyttävintä hyökkäyspeliä, mutta tasapainoiseen 90 minuuttiseen se ei kykene. Tämän lisäksi oma pää vuotaa usein otteluiden kriittisillä hetkillä, minkä myötä Spurs on menettänyt pisteitä johdettuaan pelejä usealla maalilla.
Postecoglou vannoo kovan työnteon nimiin ja haluaa joukkueensa juoksevan aina enemmän kuin vastustaja. Äärimmäisen kuluttava pelityyli ja jatkuva ylös-alas sahaaminen ovat näkyneet karulla tavalla loukkaantumisten muodossa ja sivussa on ollut useita avauskokoonpanon pelaajia.
Joukkueen rosterista ei löydy riittävän laadukkaita korvaajia, mutta Postecoglou ei ole halunnut muokata pelisuunnitelmaa uuteen uskoon edes selkeiden tosiasioiden edessä. Saappaat jalassa kaatuminen on ihailtavaa, mutta tappioista ei jaeta kunniamerkkejä.
Joukkueen pelaaminen peilaa aina päävalmentajan näkemystä jalkapallosta, jonka tavoitteena on hyödyntää vastustajan heikkouksia mahdollisimman tehokkaasti. Tämä vaatii kuitenkin oikeanlaisia pelaajia oikeille pelipaikoille, mikä olisi hyvä ymmärtää myös seuran johtoportaassa.
Spursin tulee hankkia lihaa luiden ympärille kesän siirtoikkunassa tai lähteä kokonaan uuteen suuntaan uuden valmentajan alaisuudessa. Ilman selkeitä linjanvetoja Tottenham päätyy umpikujaan nopeammin kuin omistaja Daniel Levy osasi kuvitella.
Antti Makkonen