Italian miesten jalkapallomaajoukkue oli lähellä nimittää Pep Guardiolan seuraavaksi päävalmentajakseen, mutta lopulta katalaani kieltäytyi kunniasta.
Se oli Azzurrin uskottavuuden kannalta hyvä asia, vaikka joissain arvioissa joukkueen väitettiin menettäneen todellisen jättipotin.
Kyse ei ole siitä, etteikö Guardiola olisi hyvä ja ennen kaikkea menestynyt valmentaja.
Mies on totisesti kannuksensa ansainnut ja häntä voi hyvällä omalla tunnolla pitää yhtenä kuluneiden vuosikymmenten edistyneimmistä taktikoista. Kyse on siitä, millaista pelifilosofiaa hän joukkueiltaan vaatii.
Guardiolan suosima, puolustuksia murtava lyhytsyöttöpeli on parhaimmillaan säkenöivän kaunista – ja myös tappavan tehokasta.
Silti se on täydellisessä ristiriidassa sen kanssa, miten Italiassa laji nimeltä jalkapallo on nähty läpi historian.
Kuva: All Over PressPerinteiseen, äärimmäisen kurinalaiseen puolustuspelaamiseen ja vahvaan strategiseen osaamiseen perustuva pelikäsitys on täydellinen vastakohta Guardiolan sykähdyttävälle tempobaletille.
Guardiola on urallaan rakentanut joukkueidensa pelaamisen vahvasti oman filosofiansa ympärille ja siihen hän olisi pyrkinyt myös sinipaitojen peräsimessä.
Italia on luottanut aina omiin vahvuuksiinsa, ja Guardiolan täydelliseen pallonhallintaan nojaava pelitapa sotii sen identiteettiä vastaan.
Italian tulee olla Italia eikä vain jatke Guardiolan ansioluettelossa.
Uinuvan jalkapallomahdin ei kannata kääntää selkää omalle historialleen. Maassa on todella paljon tehtävää suuruuden päivien palauttamiseksi, mutta omia perustuksia ei tule hylätä yhdenkään päävalmentajan vuoksi.
Työnsarkaa riittää, mutta muutosten pitää tapahtua omilla ehdoilla – etenkin kun kyseessä on Catenaccion kehittäjä ja nelinkertainen maailmanmestari.
Näkökulma: Antti Makkonen