Mohamed Salah on yksi niistä Liverpoolin pelaajista, joiden sopimus on päättymässä kesällä.
Anfield Roadin rakastettu, mutta mielipiteitä jakava maalitykki on näin ollen ollut tammikuun alusta lähtien vapaa neuvottelemaan muiden kuin englantilaisten seurojen kanssa.
Toistaiseksi miehen tulevasta työnantajasta ei ole hiiskunut tietoa julkisuuteen, mutta hän on itse ilmaissut, että kuluva kausi jää hänen viimeisekseen Merseysidellä.
Liverpool siirtyi uuteen aikaan Jürgen Kloppin jätettyä pestinsä joukkueen päävalmentajana.
Tilalle astunut Arne Slot on saanut homman toimimaan valtavista paineista huolimatta. Ainakin toistaiseksi.
Liverpool on tällä hetkellä matkalla kohti Valioliigan mestaruutta, mutta ensi kauden pelaajistoon on odotettavissa valtavia muutoksia.
Huhujen mukaan Liverpool ei ollut valmis vastaamaan Salahin vaatimuksiin uudesta sopimuksesta.
Tätä on vaikea käsittää, sillä kyseessä on seuran lähihistorian selvästi tehokkain maalintekijä. 32-vuotiaana Salah on osoittanut kuuluvansa edelleen Valioliigan eliittiin omalla pelipaikallaan.
Joukkueen nykyrungosta ei yksinkertaisesti löydy vakavasti otettavaa korvaajaa – riippumatta siitä, kuinka kirkkaanpunaisten Pool-lasien läpi tilannetta katselee.
Antti Makkonen