Gregory van der Wiel saavutti jalkapallourallaan asioita, joista monet pelaajat voivat vain haaveilla. Silti hän kertoo nyt, ettei pystynyt nauttimaan juuri mistään saavutuksistaan.
Van der Wiel nousi ammattilaiseksi Ajaxissa, loisti Paris Saint-Germainissa ja pelasi vuonna 2010 Hollannin paidassa MM-finaalissa. Uransa aikana hän voitti yhteensä 16 pokaalia.
Menestyksestä huolimatta sisällä oli jotain aivan muuta.
– Voitin 16 mestaruutta. Enkä tuntenut mitään. En iloa, ylpeyttä tai helpotusta. En mitään.
Van der Wiel kertoo joutuneensa uransa aikana jatkuvasti peittämään todellisia tunteitaan. Hän halusi antaa muille kuvan siitä, että kaikki oli hyvin ja että hän hallitsi tilanteen.
– En pystynyt nauttimaan yhdestäkään urani hetkestä, koska olin liian kiireinen käyttämään maskia. Teeskentelin olevani kunnossa ja vältin kaikkea, mikä olisi voinut horjuttaa minua.
Pitkään jatkunut kulissien ylläpitäminen vaikutti lopulta myös siihen, miten hän itse koki itsensä.
– Käytin sitä maskia niin pitkään, että lopulta minusta itsestäni tuli se maski. Olin robotti, joka esitti roolia eikä tuntenut mitään.
Van der Wielin mukaan pelko hallitsi suurta osaa hänen urastaan. Hän pelkäsi valmentajan reaktiota, kannattajien arvostelua ja median otsikoita.
– He kutsuvat sitä paineeksi. He sanovat: ”Se on vain jalkapalloa.” Ei ole. Se on vankila. Ja minä elin siinä 15 vuotta.
Erityisen pysäyttävästi Van der Wiel puhuu myös siitä pelaajasta, joka hän olisi voinut olla ilman jatkuvaa pelkoa.
– Se versio minusta, joka olisin voinut olla? Se on yhä jossain olemassa. Se ei koskaan päässyt esiin. Se kummittelee mielessäni edelleen ja seuraa minua.
Nykyään Van der Wiel työskentelee henkisenä valmentajana ja käyttää omia kokemuksiaan auttaakseen muita urheilijoita välttämään samanlaisen kierteen.
Vaikka Van der Wielin ura oli menestyksekäs, kaikki ei ollut niin hyvin kuin ulospäin näytti.