Hammarbyn 21-vuotias Montader Madjed on tehnyt kovan päätöksen. Irakin maajoukkueeseen liittynyt kohu ja häneen kohdistettu julkinen tappouhkaus saivat hyökkääjän vetäytymään lopullisesti maajoukkuekuvioista.
Madjedin ja Irakin maajoukkueen välejä ovat varjostaneet jo pitkään erimielisyydet. Hammarby-tähti jäi ulos kesän MM-kisoista riitaannuttuaan joukkuejohdon kanssa.
Syksyn aikana näytti jo siltä, että osapuolet olisivat päässeet sopuun. Kun Madjed kutsuttiin uudelleen maajoukkueeseen, hän kuitenkin kieltäytyi kutsusta. Sen jälkeen tilanne muuttui entistä vakavammaksi.
Irakilaisen Al Shorta -seuran johtoon kuuluva Adi al-Rubaie esitti Madjedille julkisen tappouhkauksen Irakin televisiossa.
– Jokainen, joka ei kunnioita maani nimeä, saa maksaa siitä hengellään, al-Rubaie sanoi sittemmin sosiaalisessa mediassa levinneessä videossa.
Irakin jalkapalloliitto tuomitsi lausunnon ja vaati oikeustoimia uhkauksen esittänyttä henkilöä vastaan.
Madjed kertoi ruotsalaismedialle saaneensa osakseen sekä paljon tukea että vihaa. Hän on pyrkinyt pysymään kohun ulkopuolella ja keskittymään pelaamiseen.
– Ei tunnu hyvältä kuulla tuollaista, mutta yritän pysyä siitä erossa. Yritän vain hoitaa ruutuni kentällä ja antaa kaikkeni Hammarbylle, hän sanoi.
Nyt Madjed vahvisti tehneensä lopullisen päätöksen. Hän ei aio enää edustaa Irakia.
– En tule enää edustamaan Irakia kaiken tapahtuneen jälkeen. Olen saanut paljon vihaa osakseni, ja uskon, että tämä on oman hyvinvointini kannalta paras ratkaisu. En halua, että asiat jatkuvat näin, koska tällainen ei kuulu jalkapalloon.