Samuel Umtiti on huolissaan Vinicius Juniorin viimeaikaisesta vireestä. Entisen Barcelona-puolustajan mielestä brasilialainen ei ole enää samanlainen pelote vastustajille kuin parhaimmillaan.
Umtiti arvioi, ettei Vinicius ole yltänyt parhaalle tasolleen pitkään aikaan. Hänen mukaansa Real Madridin sisäinen nokkimisjärjestys pitäisi määritellä uudelleen.
– Vinicius ei ole enää lähelläkään sitä tasoa, jolla hänen pitäisi olla. Tämä koskee sekä La Liigaa että Mestarien liigaa, Umtiti painotti.
Umtiti nosti esiin niin ikään vasemmalla laidalla viihtyvän Yan Diomandén, joka on esiintynyt edukseen ja osoittanut pystyvänsä kilpailemaan avauskokoonpanon paikasta.
Entinen Barcelonan puolustaja pohti myös, onko Viniciuksen ympärillä tapahtunut jotain viime vuosien aikana. Hän nosti esiin erityisesti vuoden 2024 Ballon d’Or -gaalan, jossa brasilialainen jäi ilman palkintoa.
– Minusta tuntuu, että jokin muuttui hänessä sen jälkeen. Meidän on vaikea nähdä sitä säkenöivää Viniciusta, joka viiletti vasemmalla laidalla, Umtiti kuvaili.
Viniciuksen vaikea jakso ja Diomandén loisto-otteet voivat ajaa päävalmentaja José Mourinhon haastavaan tilanteeseen. On selvää, että Madridissa roihahtaa, jos brassipelaaja jää täysin sivustaseuraajan rooliin.