Mediassa esitettyjen väitteiden mukaan Carlo Ancelottin (kuvassa keskellä) aika Real Madridin päävalmentajana on päättymässä.
Italialaisen sopimus on voimassa ensi kauden loppuun asti, mutta Madridin uskotaan purkavan diilin aiottua aikaisemmin.
Ancelottin mahdollisella seuraajalla on spekuloitu jo väsymiseen asti, kuten myös hänen seuraavalla työnantajallaan.
Yhtenä vaihtoehtona on pidetty siirtymistä maajoukkuevalmennuksen pariin. Ancelottia on yhdistetty yli vuoden ajan Brasilian seuraavaksi päävalmentajaksi.
Viisinkertainen maailmanmestari poistui tyhjin käsin vuoden 2022 MM-kisoista, jolloin päättyi myös Titen aikakausi joukkueen peräsimessä.
Canarinho on pelannut tämän jälkeen Fernando Dinizin ja Dorival Júniorin alaisuudessa, mutta pysyvä ratkaisu on edelleen hakusessa.
Football Italia kertoo, että Brasilian jalkapalloliitto CBF on antanut Ancelottille toukokuuhun asti aikaa tehdä päätöksensä.