Video: Sportivo TV

FC Haka on saanut kaksi kehystettyä pelipaitaa ja yhden muistotaulun, jolla kunnioitetaan seuran historiaa ja muistetaan myös traagisesti palanutta Päätykatsomoa. Taulut paljastettiin perjantain Ykkösliigaottelun alla Ravintola Paviljongissa.

FANtasticin toteuttamat taulut mahdollisti Pasi Kärnä Engineering Oy:n toimitusjohtaja Pasi Kärnä. Hän halusi löytää tavan tukea seuraa ja päätyi lahjoittamaan Jussi Peltosen ja Olli Huttusen pelipaidat sekä muistotaulun palaneelle Päätykatsomolle.

– Heitin keväällä ilmoille ajatuksen, että haluaisin jollain tavoin tukea hienoa seuraa ja siinä sitten erinäisten keskusteluiden jälkeen päädyimme siihen, että kehystetään kahden seuralegendan pelipaidat sekä lisäksi halusimme kunnioittaa myös traagisesti palanutta Päätykatsomoa, Kärnä kertoo Hakan kotisivuilla.

FC Hakan toimitusjohtaja Olli Huttunen otti lahjoituksen ilolla vastaan. Hänen mukaansa taulut kertovat siitä, kuinka paljon seura merkitsee ihmisille ja miten monin eri tavoin kannattajat ja yhteistyökumppanit haluavat olla mukana tukemassa sitä.

– On hienoa huomata se miten paljon Haka merkitsee ihmisille. Ja se, miten he miettivät erilaisia keinoja tukea seuraa. Taulujen lahjoittaminen seuralle on hieno tapa tällaiseen tukemiseen.

Erityisen merkityksellinen Huttuselle on Päätykatsomon muistotaulu, sillä katsomon palo on yhä vahvasti kannattajien ja seuran työntekijöiden mielissä.

– Tauluthan ovat erittäin tyylikkäitä ja laadukkaita, ne koristavat hienosti paikkaa kuin paikkaa. Myös taulujen aiheet ovat erinomaisia. Päätykatsomon palo on vielä vahvasti kaikkien muistissa, ja nyt siitä on myös hieno muisto olemassa. Jussi Peltonen on seuran suurimpia ikoneita, ja hänen täytettyään kesällä 90 vuotta, taulu on hyvinkin ajankohtainen.

Huttusen mukaan seura etsii tauluille Tehtaan kentän alueelta paikkaa, jossa myös kannattajat pääsisivät näkemään ne.

– Koetamme seurassa miettiä tauluille riittävää paikkaa Tehtaan kentän alueelta. Paikan pitää olla riittävän arvokas, mutta myös kannattajilla pitää olla mahdollisuus päästä näkemään ne, Huttunen kertoo taulujen tulevaisuudesta.

Tilaisuus osoitti, kuinka suuri yhteisöllisyys valkeakoskelaisseuran ympärillä edelleen vallitsee koetuista vaikeuksista huolimatta.