Maailman parhaana jalkapalloilijana pidetyn Leo Messin hankinta on osoittautumassa todelliseksi jättipotiksi MLS-seura Inter Miamille. ESPN:n mukaan Interin tulot ovat jo viime vuoden aikana yli tuplaantuneet vuodesta 2022 vuoteen 2023, jonka aikana Messi siirtyi floridalaisseuraan.

Miamin tulot olivat vuonna 2022 noin 50-60 miljoonaa dollaria, kun viime vuoden vastaava lukema oli noin 120-130 miljoonaa. Tälle vuodelle seuralle ennustetaan yli 200 miljoonan dollarin tuloja.

Kasvaneet tulot ovat seurausta yhteistyösopimusten kasvusta, lipunmyynnistä ja seuran oheistuotteiden myynnistä.

Seuralla on ESPN:n mukaan 11 monivuotista yhteistyösopimusta suurten brändien kanssa.

– Ero entiseen on kuin yöllä ja päivällä, koska se, mitä teemme joukkueen kanssa, on kansainvälisellä tasolla. Puhutaan globaalista kiinnostuksesta. Nyt puhutaan footballista eikä soccerista, sanoi seuran liiketoimintojen presidentti Xavier Asensi.

Inter Miami voitti juuri MLS:n Supporter’s Shieldin. Pokaali oli Messin uran 46.