Video: Sportivo TV

Malang Sarr joutui ikävään tilanteeseen pian sen jälkeen, kun hän oli siirtynyt Saudi-Arabian liigassa pelaavaan Neomiin.

Entinen Chelsea-tähti oli heinäkuussa Neomin harjoitusleirillä Marbellassa Espanjassa, kun ryhmä miehiä saapui mustalla pakettiautolla hotellille.

Miehet menivät hotellin ravintolassa Neomille varattuun tilaan, jossa Sarr oli. Lähteen mukaan kaksi miestä nosti puolustajan tuolilta ja vaati häntä mukaansa.

Sarr vietiin kohti yläkertaa johtavia portaita. Useiden silminnäkijöiden mukaan häntä olisi lyöty portaikossa kasvoihin. Sarr itse kuitenkin kiistää, että häntä olisi lyöty.

Välikohtauksen taustalla oli tiettävästi raha.

Sarr oli siirtyessään Neomiin ilman sopimusta ja neuvotteli siirtonsa suoraan seuran kanssa. Hän sai tiettävästi kolmivuotisen sopimuksen, jonka arvo on 15 miljoonaa euroa nettona.

Sarrin entisen neuvonantajan kerrotaan olleen tyytymätön siihen, ettei hän saanut siirrosta lainkaan provisiota.

Sarr ei lähteen mukaan suostunut maksamaan hänelle korvausta painostuksesta huolimatta.

Neomin seurajohto kutsui poliisin paikalle tilanteen vuoksi. Miehet olivat kuitenkin ehtineet poistua hotellilta ennen poliisin saapumista.

Sarr ei lopulta halunnut tehdä tapauksesta rikosilmoitusta. Neom puolestaan vahvisti pelaajan turvallisuusjärjestelyjä tapahtuneen jälkeen.