Mestarien liigassa on jyvät karsittu akanoista. Jäljellä on enää neljä joukkuetta, sillä puolivälierissä lähetettiin laulukuoroon neljä joukkuetta lisää tällä viikolla.

Eurooppalaisen jalkapallon kirjo on laajasti edustettuna, sillä neljän sakkiin ei yksikään maa saanut kahta edustajaa. Yksi joukkueista tulee Espanjasta, yksi Italiasta, yksi Ranskasta ja yksi Englannista.

Maalivahtilegenda Antti Niemi on seurannut Mestarien liigaa tarkkaan osana MTV:n asiantuntijatiimiä.

– Olen tyytyväinen siihen, että neljän parhaan joukossa on neljän eri maan edustajat. Kattaus on todella hyvä: Barcelona johtaa La Ligaa, Inter Serie A:ta, Arsenal on toisena Valioliigassa ja PSG on jo varmistanut mestaruutensa, Niemi toteaa FutisUutisille.

– Välierissä nähdään siis huippukunnossa olevat joukkueet. Tietysti menestys Mestarien liigassa todistaa sen myös, mutta menestys sarjassa alleviivaa tätä.

Uusittu Mestarien liiga alkoi mammuttimaisella runkosarjalla. Mukana oli 36 joukkuetta, joista jokainen pelasi kahdeksan runkosarjan ottelua ennen pudotuspelejä. Runkosarjan merkitystä väheksyttiin jonkin verran, mutta nyt osoittautui, ettei sekään sarjataulukko juurikaan valehdellut.

– Sarjan ykkösjoukkue Liverpool putosi PSG:lle, joka on yhä kilpailussa mukana. PSG:n polku poikkeaa muista välieräjoukkueista siinä, että heillä meni aikaa sarjassa saada oma pelinsä kulkemaan. Jatkopaikkakin oli uhattuna loppuvaiheessa, mutta koko ajan otteet paranivat ja paikka jatkoon tuli sijalla 15.

– PSG on ainoa runkosarjajoukkueista, joka aloitti pudotuspelit ensimmäiseltä kierrokselta. Muut vasta toisella, sillä Barcelona oli sarjataulukon kakkonen, Arsenal kolmonen ja Inter nelonen. Eli kolme neljästä sarjavaiheen kärkijoukkueesta on mukana neljän parhaan joukossa. Tässä tapauksessa sarjataulukko ei juurikaan valehdellut, Niemi toteaa.

Välierissä kohtaavat Barcelona ja Inter sekä Arsenal ja PSG. Lähtökohdat ovat herkulliset.

– Tuleeko Arsenalista jo kolmas PSG:n pudottama brittijoukkue? Kumpi on vahvempi, Barcan hyökkäys vai Interin puolustus? Näistä peleistä löytyy todella paljon spekuloitavaa, joten melkoiset makupalat on edessä, MTV:n asiantuntijatiimissä ja Kymppipaikan asiantuntijana toimiva Antti Niemi maalailee.

Mestarien liigan välierät pelataan huhtikuun lopussa ja toukokuun alussa. Finaali pelataan Münchenissä lauantaina 31. toukokuuta.

Haastattelu: Panu Markkanen