Veikkausliigaan paluun tehnyt KTP on vahvistanut joulun kynnyksellä rivejään kahdella uudella pelaajalla. Lisävoimaa hankittiin tolppien väliin ja keskikentälle.

Maalivahtiosastolle vahvistukseksi saapuva Jiri Koski on tuttu mies KTP:n riveistä. Kausina 2017-19 KTP:ssa pelannut 29-vuotias Jiri Koski palaa tuttuun ympäristöön Gnistanista, jossa hän päättyneellä kaudella pelasi kahdeksan Veikkausliigaottelua.

Keskikentälle KTP on puolestaan hankkinut mielenkiintoisen pelaajan. 24-vuotias kamerunilainen Franck Elle on kerännyt runsaasti kokemusta Kreikan ja Bulgarian sarjoista. KTP odottaa Ellen ottavan ison roolin joukkueessa.

– Hän on pallon kanssa erittäin rauhallinen, joka pystyy syöttämään monipuolisesti. Elle on pelannut erittäin kovissa sarjoissa ja odotamme hänestä johtavaa pelaajaa keskikentälle, KTP:n päävalmentaja Jonas Nyholm sanoo seuran verkkosivuilla.