Takavuosien supertähti Carlos Tevez (kuvassa oikealla) ehti viettää Lontoossa vain hetken, kun hän antoi jo esimakua persoonastaan. Carlton Colen mukaan West Hamin argentiinalaishankinta asteli ulos hotellista kuin suoraan Scarface-elokuvasta.
Cole haki Tevezin lentokentältä tämän saavuttua Englantiin. Matkan aikana hyökkääjä teki yhden asian selväksi: hän halusi tutustua Lontoon yöelämään mahdollisimman nopeasti.
Myöhemmin illalla Cole kävi noutamassa Tevezin viiden tähden Four Seasons -hotellilta. Näky oli sellainen, ettei se ole unohtunut vuosienkaan jälkeen.
Tevez oli pukeutunut mustaan paitaan ja valkoiseen bleiseriin, hiukset kammattuina taaksepäin.
– Hän näytti Tony Montanalta, Cole kertoi.
Kaksikko suuntasi yökerhoon, jossa Tevezin läsnäolo ei jäänyt keneltäkään huomaamatta.
– Tajusin nopeasti, kuinka suosittu hän oli.
Sitten Tevez katosi omille teilleen, mikä sai Colen huolestumaan.
– Hän oli vasta saapunut kaupunkiin, eikä puhunut englantia tai tuntenut ketään. Soitin hänelle tuhat kertaa. Hän vastasi vasta viideltä aamulla, mutta ilmestyi normaalisti treeneihin.
Tevezistä tuli myöhemmin yksi Valioliigan tunnetuimmista hyökkääjistä. Lontoossa hän onnistui kuitenkin varastamaan huomion jo ennen ensimmäistä otteluaan.