FC Inter kertoi viikonlopun alla komean läpimurron tällä kaudella tehneen vasta 16-vuotiaan Djoully Nzokon siirtymisestä Belgian pääsarjaseura KRC Genkin riveihin. Edessä Nzokolla onkin kiireiset ajat.
Nuori hyökkääjä on parhaillaan “alaikäisenä” U19-maajoukkueen otteluleirillä ja tähtäin on päästä joukkueeseen myös lokakuun EM-karsintaturnaukseen. Sitä ennen edessä on kuitenkin muutto Belgiaan ja uusiin ympyröihin.
– Muutan Belgiaan jo ensi viikolla. Aloitan Genkissä reservijoukkueen mukana, ja suunnitelmissa on se, että siirryn siitä edustukseen. Ensimmäinen tavoitteeni on sopeutua joukkueeseen mahdollisimman hyvin. Sen jälkeen haluan näyttää, mitä osaan, ja nousta edustuksen mukaan, Nzoko kertoi sunnuntaina Palloliiton verkkosivujen mukaan.
Veikkausliigassa 12 ottelussa neljä maalia viimeistellyt Nzoko uskoo valinnan osuneen uran kannalta nappiin.
– Minulla on tosi hyvät fiilikset siirrosta. Odotan, että tulen kehittymään Belgiassa paljon. Genk oli paras vaihtoehto oman kehitykseni kannalta. Uskon, että pelityylini sopii seuraan.
– Kävin viime viikonloppuna tutustumassa seuraan samalla, kun minulle tehtiin lääkärintarkastus. Sain seurasta tosi hyvän ensivaikutelman, ja odotan innolla, että pääsen aloittamaan hommat Belgiassa, Nzoko jatkaa.