Antonio Cassano kertoi koskettavan tarinan lapsuudestaan.
Jalkapallo oli hänelle mahdollisuus saada rahaa ruokaan aikana, jolloin perheen toimeentulo oli äärimmäisen tiukilla.
– 17-vuotiaaksi asti näin nälkää, ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Äitini ei ollut töissä, hän oli kotiäiti, ja keräsimme muutamia euroja ruokaan. Sillä rahalla meidän piti pärjätä koko päivä ja syödä. Äitini teki valtavia uhrauksia, Cassano kertoo.
Cassano löysi oman keinonsa hankkia edes vähän rahaa. Hän lähti pelaamaan kadulle ja valitsi joukkueensa sen mukaan, kuka oli valmis maksamaan hänelle euron.
– Menin pelaamaan sen kanssa, joka antoi minulle euron, koska olin kaikista vahvin. Minulla ei koskaan ollut rahaa.
Näin hän sai jotain ansaittua kotiin vietäväksi. Vaikeista lähtökohdista huolimatta jalkapallo avasi hänelle lopulta tien ammattilaiseksi.
– Suuri mahdollisuuteni on aina ollut jalkapallo, ex-hyökkääjä tiivisti.
Cassanon ura veikin hänet lopulta Italian suurimpiin seuroihin. Hän pelasi muun muassa AS Romassa, Real Madridissa, AC Milanissa ja Interissä sekä Italian maajoukkueessa.