Talven siirtoikkuna sulkeutui isompien sarjojen osalta, mutta huhut käyvät jo kuumina ensi kesän osalta.

Liverpool, jonka mestaruusjuna puksuttaa tällä hetkellä tasaisesti, on tekemässä tuntuvia muutoksia kokoonpanoonsa.

Kuten hyvin tiedetään, useamman joukkueen avainpelaajan sopimustilanne on täysin auki, minkä myötä joukkueen runko saattaa olla menossa uusiksi.

Yksi pelaaja, jonka uskotaan karistavan Anfieldin pölyt kannoiltaan, on Darwin Núñez, joka on raportoidusti asetettu myyntiin.

Uruguaylaista on viety huhuissa Saudi-Arabiaan, mutta tuoreiden lähteiden mukaan ottajia riittää Euroopassakin.

Espanjalaisjulkaisu Fichajes kertoo, että AC Milan on valmis tarjoamaan 60 miljoonaa euroa Núñezin allekirjoituksesta.