Video: Sportivo TV

Kroatian päävalmentaja Zlatko Dalić otti vahvasti kantaa tuomaritoimintaan joukkueensa hävittyä Portugalille maalein 1–2 MM-kisojen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.

Dalić näki Portugalin hyötyneen suoraan ottelun aikana nähdyistä tuomioista.

– Tuomarointityöskentely oli todella heikkoa, Dalić puhisi.

Hän nosti esiin myös laajemman näkemyksen jalkapallon kehityksestä ja siitä, miten taloudelliset tekijät painavat hänen mukaansa vaakakupissa.

– Jalkapallosta on tullut bisnes, jossa pienillä joukkueilla ei ole paljon mahdollisuuksia, hän jatkoi.

Lisäksi Dalić arvosteli teknologian roolia nykypäivän jalkapallossa ja sen vaikutusta pelin tunnelmaan.

– Teknologia tuhoaa sen, mitä jalkapallo oli. Se tappaa tunteen ja sen, mitä koet, hän sanoi.

Kroatialta hylättiin 2–2-tasoitusmaali ottelun loppuhetkillä VAR-tarkastuksen jälkeen. Myös Portugalille tuomittu rangaistuspotku herätti raivoa joukkueen leirissä.

Turnauksessa on nähty useita kiistanalaisia tuomioita, joten varmaa on, että keskustelu säännöistä ja tuomaritoiminnasta jatkuu pitkään.