Naisten EM-jatkokarsinnan ensimmäiset ratkaisun paikat ovat edessä tiistaina, kun Helmarit emännöi karsinnan 1. vaiheen toisessa osaottelussa Montenegroa Tammelan Stadionilla Tampereella.

Otteluparissa Helmarit on selkeä suosikki ja suosikin asemaa vain nosti Montenegrosta avausosassa haettu 1-0-vierasvoitto. Suomen päävalmentaja Marko Saloranta kuitenkin muistuttaa, että esitys ei ollut sitä mitä haettiin.

– Tavoite on, että olemme huomenna taas omalla tasollamme. Ensimmäiset 25 minuuttia Montenegrossa olivat todella hyviä, peli olisi voinut ratketa siinä. Kokonaisuutena meillä 19 maalintekoyritystä, joista 15 oli rangaistusalueen sisältä.

– Niistä pitää tehdä enemmän kuin yksi maali – se on ihan selvä, Saloranta sanoo Palloliiton verkkosivuilla.

Kyse ei ollut pelkästään tehottomuudesta, vaan Montenegrolla oli paikkansa myös tasoittaa ottelu.

– Alun jälkeen aloimme ylihyökkäämään eikä kenttätasapainomme ollut hyvä. Tiesimme etukäteen, että jos Montenegro tekee maalin, se on vastahyökkäys tai erikoistilanne. Annoimme heille liikaa saumoja siihen, Saloranta kertoo.