Video: Sportivo TV

Francesco Totti ei innostunut, kun Roma suunnitteli legendaarisen pelinumeron 10 antamista Paulo Dybalalle.

Totti kertoo, että Roma halusi hänen luovuttavan numeron argentiinalaistähdelle. Roman legenda tyrmäsi ajatuksen välittömästi.

– Oletteko kaikki tyhmiä? Totti kertoo vastanneensa seurajohdolle.

Totti korostaa, ettei hänellä ole mitään Dybalaa vastaan. Päinvastoin, hän kertoo pitävänsä argentiinalaisesta.

Hänen mielestään numero 10 on kuitenkin liian merkittävä annettavaksi pelaajalle, joka ei ole kasvanut Roomassa.

– Pidän hänestä enkä halua, että numero 10 jäädytetään pysyvästi. Se on kuitenkin liian tärkeä annettavaksi jollekin, joka tulee toiselta puolelta maailmaa.

Tottin mielestä numeron pitäisi lopulta päätyä pelaajalle, jolla on erityinen side seuraan ja kaupunkiin.

– Sen pitäisi mennä jollekulle, joka on syntynyt ja kasvanut Roomassa, kuten minä.

Totti pelasi koko ammattilaisuransa Roman paidassa ja käytti seuran legendaarista numeroa 10. Dybala puolestaan liittyi Romaan vuonna 2022 Juventuksesta.