Serie A:n suurseura AC Milan jatkoi viime aikojen hyvää virettään sunnuntaina, kun Parma kaatui 3-2 lukemien päätteeksi.
Kolmesta pisteestä huolimatta kaikki ei mennyt kuitenkaan täysin Rossonerin suunnitelmien mukaan, joka näkyi myös päätösvihellyksen jälkeen.
Pelaajat ja joukkueen henkilökunta olivat poistumassa stadionin uumeniin, kun Milanin päävalmentaja Sergio Conceicao lähestyi puolustaja Davide Calabriaa.
Miesten välillä alkoi tulinen sananvaihto ja heidät täytyi lopulta erottaa toisistaan. Calabria kommentoi tilannetta medialle ja vakuutteli kaksikon välien olevan kunnossa.
– Tällaisia asioita tapahtuu joskus kentällä ja kyse oli väärinkäsityksestä. Adrenaliini oli hyvin korkealla ja selvitimme joitakin asioita, Calabria kertoi talkSPORTIN mukaan.
– Sovimme kaiken, mutta pyydän anteeksi, sillä tilanne ei näyttänyt mukavalta.