HJK:n huippuhankinnat Teemu Pukki ja Alexander Ring ovat tehneet ensiesiintymisensä HJK:n paidassa.

Ring pelasi viime viikolla harjoitusottelussa virolaista Paidea vastaan, ja Pukki Liigacupissa Hakaa vastaan.

Päävalmentaja Toni Korkeakunnas on ollut tyytyväinen näkemäänsä.

– Lähtötilanne on sikäli hyvä, että vaikka on pitkä aika peleistä, he ovat fyysisesti ihan ok kunnossa. Ennen sarjan alkua he tulevat olemaan huippukunnossa. Meillä oli kestävyystestit ja sieltä tuli lupaavat tulokset. Molemmat ovat itse asiassa aika nopeassa kunnossa.

– Molemmat ovat paremmassa kunnossa, kun ennakkoon ajattelin. Tilanne on kyllä hyvä. Ollaan järkeviä ja maltillisia. Kauden alkuun on puolitoista kuukautta, niin molemmat ovat huippukunnossa, jos haavereita ei satu, Korkeakunnas kertoo FutisUutiset-sivustolle.

Erityisen mielissään Korkeakunnas on siitä, miten tähtipelaajien tulo on nostanut Klubin arjen tasoa.

– He ovat muuttaneet harjoitusten dynamiikkaa. Harjoitusten standardi on noussut ja kaikki keskittyvät olennaiseen. Varsinkin Ring on sellainen päällikkö, että kukaan ei kehtaa jättää mitään tilannetta tekemättä. Se, miten hän johtaa, kertoo, miten mieletön persoona hän on. Hän nostaa standardeja, ”Toke” kehuu.

HJK kohtaa perjantaina Liigacupissa IFK Mariehamnin, lauantaina vieraissa harjoitusottelussa FC Floran ja jo tiistaina Liigacupissa KTP:n ja seuraavana lauantaina harjoitusottelussa Hammarbyn. Minuutteja ja peluutusta on siis mietittävä.

Mitä asioita haluat nähdä tulevissa peleissä?

– Olemme rakentaneet meidän periaatteiden kautta, joten sitä, että niitä näkyy ja ne paranevat. Haluan, että alkaa näkyä toisteisemmin asioita, joita me haluamme. Haka-pelissä menimme selustaan ”red zonelle” yli 20 kertaa ja olimme paljon heidän boksissaan. Meidän prässipelaamisessamme halutaan muutos siitä, mitä se oli viime vuonna. Pyrimme voittamaan pallon ylempänä ja useammalla miehellä, ja että saamme pallon, emmekä anna sitä lainaksi kaverille.

– Suuntaus on oikea, ja parannamme koko ajan siinä. Yritämme jatkaa sitä, että näkyisi enemmän, että pystyisimme upottamaan vastustajan ja menemään selustaan ja saada riittävästi pelaajia boksiin. Kun teimme analyysin, niin pääsimme red zonelle 23 kertaa. Se on yhdessä pelissä aika hyvä, mutta yritetään jonnekin 35:een. Silloin oltaisiin tyytyväisiä.

– Prässipelaaminen tehtiin viime vuonna vähän eri lailla. Nyt pitää uskaltaa ottaa aloitteellisuus, eikä huolehtia omasta selustasta niin paljoa ja että kaikki tapahtuisi samalla tempolla. Sitä harjoitellaan, mutta siinä on ollut positiivista progressiota koko ajan.

Haastattelu: Panu Markkanen