Espanjan voitonjuhlat kesän Euroopan mestaruuden jälkeen nostattivat kohun ennen kaikkea Gibraltarissa ja nyt myös UEFA on reagoinut asiaan ja langettanut rangaistuksia.

Espanjan kapteeni Alvaro Morata yhdessä joukkuekaverinsa Rodrin kanssa nähtiin voitonjuhlissa Madridissa laulamassa tuhansien fanien edessä ”Gibraltar on espanjalainen”, mikä sai piskuisen valtion jalkapalloliiton takajaloilleen ja tekemään virallisen valituksen UEFA:lle.

Gibraltarin liiton mukaan voitonjuhlissa nähtiin ”äärimmäisen provosoivaa ja loukkaavaa” käyttäytymistä ja UEFA oli asiasta samaa mieltä. Moratalle ja Rodrille lätkäistiin yhden ottelun pelikielto, jonka kaksikko kärsii 5. syyskuuta pelattavassa Espanjan ottelussa Serbiaa vastaan.

Espanjan eteläkärjessä sijaitseva Gibraltar on ollut brittihallinnon alla 1700-luvulta saakka ja on sitä edelleen. UEFA:n täysivaltainen jäsenmaa Gibraltar on ollut vuodesta 2013.