Michael Olise tunnetaan melko vähäpuheisena ja haastatteluja välttelevänä pelaajana. Union Berliniä vastaan pelatun ottelun jälkeen nähtiin kuitenkin poikkeuksellinen hetki, kun brasilialaistoimittaja Isabela Pagliari tapasi Bayern-tähden ja toi tälle Neymarin nimikirjoituksella varustetun pelipaidan.
Pagliari kertoi Bildille, ettei hän yrittänyt tarkoituksella saada Olisea avautumaan.
– En sanoisi, että sain hänet avautumaan. Vain Michael voi selittää, miksi hän tunsi olonsa mukavaksi puhua kanssani juuri sillä hetkellä. Voin vain kertoa, miten lähestyin häntä.
Kaikki sai alkunsa viikkoa ennen Pagliarin matkaa Saksaan. Hän huomasi Instagramissa Olisen vastanneen kysymykseen kaikkien aikojen parhaasta pelaajasta yhdellä nimellä: Neymar.
Pagliari päätti tämän jälkeen ottaa yhteyttä Neymariin.
– Kerroin hänelle siitä. Kolmen päivän sisällä luokseni saapui uusi paita, joka oli signeerattu erityisesti Michaelille.
Neymar esitti samalla vastapalveluksen: hän halusi Olisen pelipaidan.
Kun Olise saapui paikalle, kamera kävi jo. Pagliari kysyi ensimmäiseksi, saiko hän halata pelaajaa. Olise suostui, minkä jälkeen hän sai Neymarin signeeraaman paidan.
– Luulen, että se, että olimme tavanneet aiemmin, auttoi tekemään tilanteesta luonnollisemman. Mutta ele oli aito. Halusin antaa hänelle jotain merkityksellistä, enkä halunnut käyttää paitaa keinona saada haastattelua.
Pagliarin mukaan Olisen pidättyväisyys ei ole tarkoituksellista imagon rakentamista. Hänelle oli kerrottu, että ranskalainen on luonnostaan ujo tuntemattomien ihmisten seurassa.
Kohtaaminen jäi lyhyeksi, mutta Pagliarille mieleen painui erityisesti Olisen reaktio. Hän hymyili, vaikutti rennolta ja haki heti oman pelipaitansa, jonka hän signeerasi Neymarille.