Aston Villa on iskenyt silmänsä Borussia Dortmundin hyökkääjään Donyell Maleniin. Saksalaiset ovat periaatteessa valmiita luopumaan hollantilaisesta jo tammikuun siirtoikkunassa.

Neuvottelut ovat nytkähtäneet eteenpäin ja Valioliiga-seuran kerrotaan tehneen laiturista ensimmäisen 18 miljoonan euron tarjouksen.

Dortmund hylkäsi sen suoriltaan. Saksalaisseura on paikallislähteiden mukaan tutkinut tarkkaan Aston Villan viime vuosina maksamia siirtokorvauksia, jotka Bundesliigan mittakaavassa ovat järkyttävän isot.

Aston Villa maksoi viime kesänä Amadou Onanasta liki 60 miljoonaa euroa ja Ian Maatsenin (kuvassa keskellä) se lunasti 45 miljoonan hintaan. Toissa kesänä Leverkusen kuittasi 55 miljoonaa euroa Moussa Diabysta.

Yllä mainittuja lukuja selatessa Dortmundissa on päätetty, ettei Malen liikahda Valioliigan suuntaan alle 30 miljoonan euron. Aiemmin saksalaismedia kertoi dortmundilaisten kipukynnyksen liikkuneen 20-25 miljoonan välillä.

– Donny on meille tärkeä pelaaja. Hän oli kahtena edelliskautena joukkueemme paras maalintekijä. On selvää, että hän on herättänyt muiden seurojen kiinnostuksen. Hän on meille arvokas pelaaja, Dortmundin urheilujohtaja Sebastian Kehl alleviivasi uutistoimisto dpa:lle.

Tänä syksynä Malen on kuitenkin enenemässä määrin kuluttanut vaihtopenkkiä. Ainoastaan kuudessa liigapelissä hän on kuulunut avauskokoonpanoon.

Bild-lehti heittää neuvotteluihin oman mausteensa: Aviisin tietojen mukaan Dortmund on kiinnostunut Aston Villan vaihtopelaajan rooliin jääneestä Maatsenista. Puolustaja pelasi viime kevään lainalla BVB-paidassa.

Ehkä seurojen välille saattaa olla kehittymässä vaihtokauppa Malen-Maatsen.