Huhut VPS:n urheilujohtaja Petri Vuorisen siirtymisestä vastaaviin tehtäviin HJK:ssa saivat vettä myllyynsä, kun VPS julkisti Vuorisen lähdön seurasta maanantaina.

Vuorisen lähtöaikeet ovat olleet VPS:n tiedossa jo jonkin aikaa ja ennen hänen lähtönsä uutisoimista VPS oli jo kartoittanut seuraajankin. Vuorisen työtä jatkaa Tommi Pikkarainen, joka toimi VPS:n päävalmentajana viime vuosikymmenen alussa.

– Hienoa tulla takaisin Vaasaan. Kaupunki on sama tuttu, mutta seura ei. Siitä kun viimeksi seurassa työskentelin, on VPS kehittynyt valtavasti, toivottavasti myös minä, Pikkarainen sanoo VPS:n verkkosivuilla.

Pikkaraisen tapaan myös Vuorinen on toiminut VPS:n päävalmentajana. Vaasaan hän palasi vuosi sitten toimittuaan sitä ennen useamman vuoden FC Hongan urheilujohtajana.

HJK ei toistaiseksi ole kertonut mitään tarkempaa urheilujohtajan pestin täyttämisestä, eikä VPS:kaan paljastanut Vuorisen tulevasta osoitteesta enempää kuin ”uudet haasteet”.