Veikkausliigakarsintojen toinen ottelu pelataan sunnuntaina. Vastakkain ovat Veikkausliigassa toiseksi viimeiseksi jäänyt FC Lahti sekä Ykkösliigan toiseksi tullut FF Jaro. Kahden perinteikkään jalkapallokaupungin ensimmäinen kohtaaminen päättyi 2-0 Jarolle, joten haastaja pääsee vahvasta etulyöntiasemasta vierailulle Lahteen.

Veikkausliigapaikka on huiman arvokas. Se on arvokas pelillisesti, sillä asialla on iso merkitys vetovoiman kannalta. Tietysti näkyvyysarvot ja sitä kautta yhteistyökumppanikenttä on aivan toinen Veikkausliigassa kuin Ykkösliigassa. Ja luonnollisesti myös puhdas riihikuiva näyttelee suurta osaa: Veikkausliigapaikka on kattosopimusten, erityisesti mediasopimuksen, ansiosta satojen tuhansien arvoinen.

Molemmilla joukkueilla on varmasti omat kannattajansa ympäri Suomea. Mutta Jaro sai pari arvovaltaista tukijaa julkisesti, kun Haka-Gnistan ottelun jälkeen kahdelta ottelun tähdeltä kysyttiin, miten tänään Lahdessa käy. Jaro-taustaiset Anthony Olysanya ja Roman Eremenko tekivät kantansa hyvin selväksi Ruutu+ -kanavan haastatteluissa.

– Totta kai ollaan television ääressä ja kannustetaan kotona niin kovaa kuin pystyy. Kyllä minulla on vahva luotto Jaroon ja siihen, että he nousevat huomenna, Hakassa HJK:sta lainalla oleva Olysanya sanoi.

– Huomenna odotan sohvalla, pistän Ruudun päälle, otan popkornit ja kokiksen esiin ja kannustan Sergeitä ja Jaroa, Roman Eremenko sen sijaan pohti pikkuveljensä ja kasvattajaseuransa sunnuntaista ottelua.

Valtavien panosten ottelu alkaa kello 16.00 Lahdessa. Illalla tiedetään, tekeekö Jaro paluun Veikkausliigaan vai pitääkö Lahti oman paikkansa auringossa.