Ilveksen vahva vire sai jatkoa Veikkausliigan lauantain kierroksella, kun joukkue otti toisen peräkkäisen voittonsa FF Jaron kustannuksella.
Tamperelaiset saivat kuitenkin tehdä täyden päivätyön 2–1-voittonsa eteen, sillä Jaro tuli kovaa päälle ottelun lopussa.
– Täytyy olla tyytyväinen siihen, että koossa on kahden ottelun jälkeen kuusi pistettä. Harvoin on ottelun jälkeen kuitenkin tällainen vähän hämmästynyt ja pettynytkin olo siitä, miten ottelun loppu meni, Ilves-valmentaja Joni Lehtonen kertoi Veikkausliigan verkkosivuilla.
– 70 minuuttia peli oli aika hyvin hanskassa, mutta viimeiset 20 minuuttia Jaron kavennusmaalista lähtien oli aika hakusessa meidän pelaamisemme.
– Tietynlainen lamaannushetki meille tuli siinä Jaron maalin jälkeen, emme oikein päässeet sen jälkeen raiteillemme.
– Ilman muuta se menee niin, että kun marraskuussa katsotaan taaksepäin, niin kukaan ei muista, että meillä oli 20 minuuttia vaikeaa Jaroa vastaan. Pisteet ne kuitenkin ovat ne, jotka ratkaisevat, Lehtonen jatkoi.