HJK koki viime kaudella pettymyksen vuoden, vaikka se selviytyikin Konferenssiliigan rahakkaaseen lohkovaiheeseen. Veikkausliigan mestaruus karkasi kuitenkin Kuopioon, eikä edes hopeaa tullut tarjolle.
Kauden päätteeksi Klubi on myllännyt valmennustaan. Päävalmentaja Toni Korkeakunnas sai lopulta pitää pestinsä, mutta apukoutsien puolella Ossi Virta ja Mikael Forssell hyvästeltiin.
Kesiviikkona HJK julkisti positiivisia uutisia valmennusrintamalla. TPS:n päävalmentajan tontilta lähtenyt Miika Nuutinen liittyy Korkeakunnaksen tiimiin kaksivuotisella kontrahdilla.
– Vähän sellaista kotiinpaluuhenkeä ilmassa. Olen iloinen siitä, että Klubista oltiin nopeasti yhteydessä, kun jalkapallo heitti eteen odottamattomia käänteitä loppuvuodesta. Työnkuva on edustusjoukkueen valmentaja. Haluan tuoda oman osaamiseni valmennusprosessiin, energiaa treenikentälle ja muutenkin kaikin tavoin auttaa joukkuetta pelaamaan hyvää ja voittavaa futista, Nuutinen kertoi seuran tiedotteessa.
Nuutinen valmensi ennen Turun keikkaansa kahden vuoden ajan HJK Klubi 04:n ryhmää. Hän tuntee tulevan aisaparinsa entuudestaan hyvin ja myös Korkeakunnas on ilahtunut nyt julkaistusta sopimuksesta.
– Olisin toivonut Miikaa staffiini jo kesällä 2023, mutta ymmärrettävästi silloin hän halusi vetää Klubi 04:n kanssa projektin loppuun saakka. Olen erittäin tyytyväinen, että nyt pääsemme työskentelemään yhdessä, Korkeakunnas sanoi.