Manchester United joutui pettymään Valioliigan sunnuntain ottelukierroksella, kun Aston Villa oli vahvempi kotonaan maalein 2–1.
Tappion lisäksi ManU sai huolenaiheita kapteeni Bruno Fernandesin loukkaantumisen muodossa.
Tasaisen vahvasti esiintynyt 31-vuotias Fernandes on aloittanut tällä kaudella jokaisen Unitedin Valioliiga-ottelun.
Hän on tehnyt viisi maalia ja antanut seitsemän maalisyöttöä.
Unitedin päävalmentaja Ruben Amorim pelkää kuitenkin, että Fernandes joutuu sivuun pidemmäksi aikaa vammansa vuoksi.
– Se on valtava isku, Fernandesin joukkuetoveri Diogo Dalot sanoi.
– Emme vielä tiedä, kuinka paha vamma on, mutta kun hän joutuu tulemaan pois kentältä, se kertoo paljon.
– Toivotaan, ettei vamma ole kovin vakava ja että saamme Brunon takaisin seuraaviin otteluihin.
Vaikka tarkka diagnoosi on vielä epäselvä, Amorim on jo sulkenut Fernandesin pois Manchester Unitedin tapaninpäivän ottelusta Newcastle Unitedia vastaan.
Myös Kobbie Mainoon pelikunto on arvoitus, joten Amorimilla alkaa olla korvaajat vähissä.