Senne Lammens nousi suuren yleisön tietoisuuteen siirryttyään Royal Antwerpista Manchester Unitediin.
Belgialainen on pelannut vasta kaksi ottelua Valioliigassa, mutta alku lupaa hyvää.
Lammens huokui itsevarmuutta Liverpoolia vastaan pelatussa 2–1-voitossa, jonka päälle punapaidat yrittävät rakentaa jatkossa.
Unitedin tilanne on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo, sillä joukkue majailee sarjataulukon yhdeksännellä sijalla.
Päävalmentaja Ruben Amorimiin kohdistuu valtavat paineet, mutta Lammensin mukaan portugalilainen osaa käsitellä ne oikein.
– Hän tekee todella hyvää työtä ja suojelee meitä pitämällä paineet itsellään eikä joukkueessa. Näin suuret managerit toimivat. Me yritämme jättää kaiken melun ulkopuolelle.