Tottenham Hotspur on päässyt sopimukseen Bayern Münchenin kanssa Mathys Telin siirrosta, 90min uutisoi.

Joukkueet ovat sopineet lähteiden mukaan 60 miljoonan euron siirtosummasta.

Tel on yksi Euroopan lupaavimmista nuorista pelaajista, mutta hän on turhautunut vähäiseen peliaikaansa Münchenissä.

19-vuotias hyökkääjä on pelannut Bayernin paidassa 67 Bundesliiga-ottelua kahden ja puolen kauden aikana, mutta mahtunut vain yhdeksän kertaa avaukseen.

Teliä linkitettiin aiemmin myös Chelseaan, mutta hän ei ollut väitetysti kiinnostunut siirtymään Stamford Bridgelle.