Tijjani Reijnders on vasta toinen Manchester Cityn pelaaja, joka onnistuu tekemään maalin ja keräämään syötön Valioliiga-debyytissään. Ensimmäisenä tempussa onnistui legendaarinen Sergio Agüero.
City voitti lauantaina Wolverhamptonin 4–0 varsin ehjän esityksen päätteeksi.
– Tämä on loistava alku, Reijnders kertoi BBC:n Match of the Day -ohjelmassa.
– Olen erittäin tyytyväinen syöttöön ja maaliin sekä todella arvokkaaseen voittoon. Tämä on hieno alku, ja meidän on jatkettava tästä eteenpäin.
Valmentaja Pep Guardiola oli häkeltynyt Reijndersin suorituksesta.
– Todella hyvä esitys. Hän on tehnyt vaikutuksen heti alusta lähtien. Nopeutensa ansiosta hän voi auttaa keskikentän pohjalla.
– Milanossa hän oli poikkeuksellinen, ja myös maajoukkueessa. Tiesimme, että hän on huippuhankinta Citylle tuleville vuosille.