Manchester United on tehnyt vuosien varrella muutamia huteja siirtomarkkinoilla.
Joukkueen entinen tähtipelaaja Paul Scholes nimeää Mark Bosnichin yhdeks seurahistorian epäonnistuneimmista hankinnoista.
Australialaisvahti saapui seuraan Peter Schmeichelin korvaajaksi vuonna 1999, mutta Scholesin mukaan yritys oli tuomittu alusta asti.
– Hän oli Villassa hyvä maalivahti, mutta meille tullessaan täysin epäammattimainen. Rehellisesti sanottuna se oli naurettavaa, Scholes latasi.
Keskikenttälegenda kertoi Bosnichin väsyneen jo muutaman laukaisuharjoituksen jälkeen.
– En ollut koskaan tajunnut, ettei hän osannut potkaista palloa. Evertonia vastaan hän ei saanut palloa lentämään edes puoleen kenttään, vaikka keli oli täydellinen.
Scholes painottaa, että Schmeichelin korvaaminen oli lähes mahdoton tehtävä, mutta Bosnich ei hänen mukaansa ollut siihen lähellekään oikea ratkaisu.