Manchester United on tehnyt päätöksen Andre Onanan tulevaisuudesta. Lähteiden mukaan maalivahdille on kerrottu, että hänen pelinsä Unitedissa ovat ohi.
Onanan piti olla Unitedin seuraava tähtivahti, mutta suuret odotukset kuitenkin murenivat virheisiin ja epävarmuuteen.
Kamerunilainen menetti lopulta ykkösvahdin tontin Altay Bayındırille, joka niin ikään tärisi tolppien välissä kuin haavanlehti.
Siirtoikkunan viime hetkillä United hankki Senne Lammensin Royal Antwerpista ja lähetti Onanan lainalle Trabzonsporiin.
Turkkilaisseuralla ei ole osto-optiota, mutta paluu Old Traffordille näyttää poissuljetulta vaihtoehdolta.
Lammens on esiintynyt edukseen ja auttanut osaltaan takavuosien kestomenestyjän viiden ottelun tappiottomaan putkeen.