Vuosien ajan Liverpoolin kakkosmaalivahtina Alisson Beckerin takana toiminut Caoimhin Kelleher siirtyy Brentfordiin jopa 18 miljoonan punnan arvoisessa kaupassa.
Irlannin maajoukkuemaalivahti vaihtaa Brentfordin paitaan aluksi 12,5 miljoonan punnan summalla, johon voi kuulua vielä 5,5 miljoonaa puntaa suoritusperusteisia bonuksia.
Hän korvaa Mark Flekkenin, joka siirtyy puolestaan Bayer Leverkuseniin.
– Ei lähteminen ollut kovinkaan vaikeaa, Kelleher sanoi siirron varmistuttua.
– Tunsin, että oman urani kannalta oli oikea aika muutokselle, päästä ykkösvahdiksi ja pelata viikosta toiseen.