Manchester Unitedin kapteeni Bruno Fernandes saattaa saada häkellyttävän, jopa miljoona puntaa viikossa takaavan sopimustarjouksen Saudi-Arabian suurseura Al-Hilalilta, tuoreet raportit väittävät.

30-vuotias Fernandes on ollut yksi harvoista valopilkuista Unitedin mollivoittoisella kaudella. Joukkue ei ole pystynyt toteuttamaan marraskuussa pestatun päävalmentajan Ruben Amorimin pelitapaa, ja tulee päättämään kautensa seuran historian pienimpään pistemäärään – vaikka voittaisikin kaikki neljä viimeistä otteluaan.

Toivonpilkahduksen tarjoaa kuitenkin Eurooppa-liiga, jonka voitto toisi paikan ensi kauden Mestarien liigaan.

The Telegraphin mukaan Al-Hilal on kääntänyt katseensa Fernandesiin epäonnistuttuaan Mohamed Salahin hankinnassa. Liverpoolin tähti päätti jatkaa uraansa juuri Valioliigan mestaruuden varmistaneessa seurassa, ja allekirjoitti jatkosopimuksen.

Al-Hilalin suunnittelema sopimus Fernandesille olisi täysin poikkeuksellinen: 1 000 000 puntaa viikossa, mikä peittoaisi moninkertaisesti hänen nykyisen noin 250 000 punnan viikkopalkkansa Old Traffordilla.

Manchester United ei kuitenkaan ole aikeissa päästää kapteeniaan lähtemään mistään hinnasta.