Manchester United hamuaa uusia vahvistuksia keskikentälle kesän siirtoikkunassa. Yhtenä vaihtoehtona on pidetty Bayern Münchenin Leon Goretzkaa, jota on pidemmän aikaa linkitetty siirtoon Old Traffordille.
Goretzkan rooli on pienentynyt uuden Bayern-valmentaja Vincent Kompanyn alaisuudessa, mikä vauhditti huhuja tammikuussa.
Goretzka halusi jatkaa taistelua paikastaan Bayernin riveissä, mutta asiantuntija Christian Falkin mukaan United ei ole luopunut aikeistaan ja pyrkii edelleen kääntämään saksalaistähden pään.
Bayernia vuodesta 2018 lähtien edustaneen Goretzkan nykyinen kontrahti päättyy vuonna 2026. Hänen toiveenaan on edelleen jatkaa uraansa Saksassa.