Liverpoolin päävalmentaja Arne Slot ei peitellyt turhautumistaan kesän massiivisten pelaajahankintojen jälkeisestä tilanteesta. Hän kuitenkin painotti, että ovi kävi myös toiseen suuntaan.

– Tiedän, että käytimme kesällä paljon rahaa. Mutta kukaan ei tunnut ymmärtävän, että lähes kaikki muut Valioliigan seurat lisäsivät pelaajia riveihinsä, kun me vain korvasimme lähtijöitä.

Kilpailijat panostivat satoja miljoonia täsmähankintoihin, mikä antoi Slotin mukaan heille etulyöntiaseman.

Slot muistutti myös tuoreiden hankintojen terveystilanteesta.

– Käytetystä 450 miljoonasta olemme voineet käytännössä hyödyntää vain noin 250 miljoonaa, hän jatkoi.

Alexander Isak ei ole ollut missään vaiheessa täydessä kunnossa, Giovanni Leoni loukkaantui, ja Frimpong (Jeremie) on pelannut vain murto-osan kaudesta. Ostimme myös kakkosvahdin, joka on pelannut todella vähän, Slot listasi.

Tämä kaikki korostaa, että valtavat taloudelliset panostukset eivät yksin takaa kilpailuetua. Siitä huolimatta hallitsevan mestarin olisi pitänyt pystyä raapimaan parempia tuloksia.