Liverpool on lisännyt Bayern Münchenin keskikenttäpelaajan Joshua Kimmichin kesän hankintalistalleen, 90min kertoo.
Kimmichin sopimus on päättymässä kuluvan kauden jälkeen, joten hän on voinut alkuvuodesta lähtien neuvotella vapaasti ulkomaisten seurojen kanssa.
Saksalaistähteä on viety aiemmin huhuissa Manchester Cityyn ja FC Barcelonaan. Nyt kuitenkin myös Liverpoolin kerrotaan liittyneen kilpajuoksuun Kimmichin allekirjoituksesta.
Redsin manageri Arne Slot halusi tuoda jo viime kesänä joukkueeseen uuden keskikenttäpelaajan, mutta päätti lopulta luottaa Ryan Gravenberchiin.
Gravenberch on esiintynyt tällä kaudella edukseen, mutta Anfieldillä ymmärretään, että uusille hankinnoille saattaa edelleen olla tarvetta.