Martin Zubimendi siirtyi Arsenaliin aiemmin tässä kuussa 51 miljoonan punnan kaupassa.
Liverpool oli viime vuonna pitkällä neuvotteluissa Sociedadin kanssa Zubimendistä, mutta Espanjan maajoukkuepelaaja päätti jäädä vielä yhdeksi kaudeksi kasvattajaseuraansa.
Lopulta Arsenal voitti taistelun hänen allekirjoituksestaan.
Zubimendi muisteli vuodentakaisia tapahtumia Tykkimiesten harjoitusleirillä.
– Se ei ollut helppoa aika minulle, koska halusin jäädä Realiin. Mutta kun tarjouksia alkaa tulla, alat väistämättä miettiä vaihtoehtojasi.
– Silloin ei ollut oikea hetki. Koin, että Real tarjosi minulle enemmän mahdollisuuksia, ja että minulla oli vielä paljon opittavaa. Siksi päätös jäädä oli oikea.
– En tiedä, mitä (Arsenalin manageri Mikel) Arteta näki minussa, mutta itse näin hänet yhtenä Euroopan huippuvalmentajista. Halusin lähteä Real Sociedadista vain, jos pääsisin huippuvalmentajan alaisuuteen. Luulen, että löysin sellaisen.