Sergio Agüero kertoi erikoisesta ottelua edeltäneestä illasta ennen Manchester Unitedia vastaan takavuosina pelattua ottelua. Argentiinalaislegenda oli ottelua edeltävänä päivänä päättänyt ottaa muutaman lasin Fernetiä – eikä olo ollut seuraavana aamuna paras mahdollinen.
– Oli sunnuntai, ja seuraavana päivänä pelasimme Manchester Unitedia vastaan. Minun teki mieli juoda, nimenomaan Fernetiä. Join yhden lasin, kaksi lasia, kolme lasia.
Aamulla Agüero tiesi nopeasti, ettei valmistautuminen ollut mennyt kovinkaan nappiin.
– Heräsin aivan hajalla. Minulta kysyttiin, miten voin, ja sanoin olevani huonossa kunnossa.
Agüero aloitti ottelun vaihtopenkillä. Ottelu oli 1–1-tilanteessa, kun argentiinalainen kutsuttiin kentälle.
Sitten tapahtui jotain, mitä tuskin olisi osannut odottaa hänen illanviettonsa perusteella.
– Tulin kentälle ja ensimmäinen pallo, jonka sain, aloin harhauttaa, harhauttaa, harhauttaa. Lauoin sen suoraan yläkulmaan.
Kostean illanvieton jälkeinen päivä päättyi siis tavalla, joka sopi hyvin Agüero upealle uralle. Jotain argentiinalaisen tasosta kertoo myös, että hän tarvitsi puolikuntoisenakin vain yhden tilaisuuden ratkaistakseen ottelun.