West Hamin tähtipelaaja Lucas Paquetá kertoo, että hän halusi palata Flamengoon viime kesänä.

Flamengo oli ottanut häneen yhteyttä jo toukokuussa 2024, kun pelaajaa koskenut vedonlyöntitutkinta oli vielä kesken.

Kun Paquetá sai luvan jatkaa pelaamista, tunne voimistui.

– Silloin halu palata kasvoi entisestään, brassitähti kommentoi.

Hän paljasti myös keskustelleensa Flamengon valmentajan Filipe Luísin kanssa.

– Minun ei ehkä pitäisi kertoa tätä. Mutta hän on ystäväni, ja kerroin hänelle toiveistani.

Paquetá teki toiveensa selväksi myös agenteilleen.

– Osoitin, että olin vakavissani paluun suhteen.

Lopulta mieli kuitenkin muuttui ja entinen Flamengo-tähti päätti olla painostamatta West Hamia.

– Päätin kunnioittaa seuraani, sillä he ovat tukeneet minua.