Wayne Rooney uskoo Manchester Unitedin vaikeuksien todellisen alkupisteen löytyvän hetkestä, jolloin seura menetti kaksi suurta tähteään ilman riittävän laadukkaita korvaajia. Cristiano Ronaldon ensimmäinen lähtö vuonna 2009 oli Rooneyn mukaan vasta alkusoittoa tilanteelle, jossa jättiseuran suunta alkoi muuttua.
Unitedin kaikkien aikojen maalinsylkijän huoli heräsi, kun seura myi Ronaldon ja Carlos Tevezin, mutta tilalle tuli vain kokemattomia pelaajia. Tämä sai Väinön reagoimaan.
– Olimme myyneet Tevezin ja Ronaldon. Menin Sir Alex Fergusonin toimistoon ja kysyin: ”Mikä suunnitelma meillä oikein on tällä hetkellä? Olemme hankkineet vain kaksi nuorta pelaajaa, joilla ei ole vielä näyttöjä”, Rooney kertoi.
Tilanne tapahtui samaan aikaan, kun Manchester United tarjosi Rooneylle valtavaa jatkosopimusta. Hyökkääjälle oli tarjolla viisivuotinen sopimus 200 000 punnan viikkopalkalla.
Raha ei kuitenkaan ollut Rooneyn suurin huolenaihe. Hän halusi ennen kaikkea jatkaa menestymistä kentällä.
– Olisi ollut helppoa allekirjoittaa sopimus heti. Mutta halusin menestystä, ja minusta tuntui, että se oli katoamassa.
Rooney uskoo myös Fergusonin ymmärtäneen tilanteen vakavuuden ennen lähtöään Manchester Unitedista.
– Kun katsoo viittä vuotta eteenpäin siitä keskustelusta, Sir Alex tiesi, mihin seura oli menossa. Hän lähti pois niin nopeasti kuin pystyi, ja seura yrittää yhä kerätä palasia.
Rooneyn kommentit avaavat uuden näkökulman Manchester Unitedin pitkään jatkuneeseen limboon. Seuralegendan mukaan mureneminen alkoi näkyä jo huomattavasti ennen Fergusonin lähtöä.