Luis Diaz edustaa ensi kaudella Bayern Müncheniä, kun pitkään viritelty jättisiirto saatiin maaliin.

Anfieldin yleisön rakastama Diaz ehti jättää jo pikaiset jäähyväiset Englannille ja nyt matka on jatkumassa uudessa ympäristössä.

Musteen kuivuessa on paikallaan kysyä, kuka hyötyi tästä siirrosta eniten?

Diaz oli tärkeä pelaaja Liverpoolissa, mutta lukemattomat loukkaantumiset jarruttivat hänen urakehitystään.

Silti terveenä ollessaan hän osoitti arvonsa joukkueelle ja etenkin viime kaudella tehoja tuli mukavaan tahtiin. Kolumbialainen iski kaikissa kilpailuissa 17 maalia ja antoi 8 maalisyöttöä, mikä jäi hänen Liverpool-uransa parhaaksi saldoksi.

Diaz tuo aimo annoksen hyökkäysvoimaa Bayernin jo ennestään vahvaan miehistöön, ja terveenä ollessaan hän voi parantaa joukkueen menestysmahdollisuuksia Euroopan kentillä.

Silti pelaajasta maksettu 75 miljoonan euron siirtosumma oli roimasti yläkanttiin ottaen huomioon hänen loukkaantumishistoriansa.

Vaikka Bayern vahvistuu Diazin hankinnan myötä, niin Liverpool on ehdottomasti tämän kaupan suurin voittaja.