Valioliigassa pelaava Arsenal koki hiljattain järisyttävän takaiskun Bukayo Sakan loukkaantumisen muodossa.
Englantilaistähden arvioidaan joutumaan huilaamaan vähintään kahden kuukauden ajan, jonka aikana Tykkimiehet pelaavat mestaruustaistelun kannalta tukun äärimmäisen tärkeitä pelejä.
Näin ollen Pohjois-Lontoossa pyritään miettimään potentiaalisia korvaajia yhdelle joukkueen tärkeimmistä pelaajista.
Viime aikoina esiin on noussut useita korkean profiilin korvaajaehdokkaita, mutta toistaiseksi valmista ei ole tullut.
Tuoreet huhut kertovat, että Arsenal on nyt iskenyt silmänsä West Ham Unitedissa pelaavaan Mohammed Kudusiin.
Ghanalaispelaaja oli toissa vuonna useamman suurseuran hankintalistalla, mutta Hammers voitti lopulta hieman yllättäenkin kilpajuoksun hänen allekirjoituksestaan.
Kudus ei kuitenkaan irtoa helpolla, sillä hänen hinnakseen arvioidaan 100 miljoonaa puntaa.