Suomen cupin neljäs kierros pelattiin Veikkausliigajoukkueiden osalta tiistaina ja keskiviikkona. Veikkausliigajoukkueita oli mukana kahdeksan, sillä neljä viime kauden perusteella eurokilpailuihin päässyttä joukkuetta sai parin kierroksen lepovuoron.
Ja samalla mahdollisuuden ensinnäkin lepuuttaa pelaajiaan, matkustella keväällä vähemmän ja vältellä loukkaantumisia. Sekä väistellä mahdollisia banaaninkuoria.
Sellaisen vielä viime kaudella Veikkausliigassa pelannut EIF tarjosi Interille, juuri Liigacupin voittaneelle ja Veikkausliigakauden loistavasti aloittaneelle turkulaisjoukkueelle. EIF pudotti viime kaudella kilpailun suurimman suosikin HJK:n ja nyt jalkoihin jäi Inter. Siihen päättyi Vesa Vasaran joukkueen cup – ennen kuin neljällä pääsarjan joukkueella se on edes alkanut.
Kaikki muut seitsemän Veikkausliigan joukkuetta meni jatkoon. Ihan helpolla se ei tapahtunut jokaisen osalta. IFK Mariehamn ratkaisi jatkopaikkansa vasta viimeisillä minuuteilla Kolmosen LPS:n sinnitellessä vastaan. VPS voitti keskiviikkona maalilla Tampere Unitedin kakkosjoukkueen, Kolmosen joukkue sekin. Voittomaali tuli alle kymmenen minuuttia ennen loppua.
Vielä tiukemmalle meni KTP:n taival jatkoon. Ykkösliigan Jippo vei kotkalaiset aina rankkareille asti, mutta sitten rutiini ratkaisi viidennen kierroksen paikan KTP:lle.
Muilla ei sitten suurempaa hätää ollut. Tästä huolimatta nykymuotoisen Suomen cupin hienous tuli jälleen esiin. Pikkuseuroille isojen saaminen kilpailun tässä vaiheessa vastaan tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden kokeilla, miltä liigavauhti tuntuu. Nämä ovat todellisia merkkitapauksia, joita muistellaan vielä vuosien jälkeen saunailloissa, joukkueen kohtaamisissa ja ympäristössä. Esimerkiksi äänekoskelaisen Huima/Urhot – Kolmosesta – ottelu Hakaa vastaan veti yli 700 katsojaa lehtereille.
Kun Palloliitto muutti Suomen cupin formaattia sen alkuperäisen hengen mukaiseksi ja oikeaksi cup-kilpailuksi, monet suurseurat vastustivat ajatusta. Moni olisi ollut tyytyväinen, jos cup olisi pysynyt siinä muodossa, mitä se oli: Liigacup valepuvussa.
Nyt julkiset kommentit ovat hiljentyneet, koska uusi formaatti on saanut niin paljon kiitosta. Ja hyvä niin, sillä suurseuroilla on mahdollisuus rakentaa jalkapallokulttuuria sellaisissa paikoissa, joissa he ovat hyvin harvinaisia vieraita. Ja jos Veikkausliigatason joukkue putoaa alasarjalaiselle, sen on oikeasti heidän ihan oma vikansa ja peiliin katsomisen paikka.
Nyt ei kukaan kompastunut kovin alhaalla olevalle seuralle. Interin arpa oli ylivoimaisesti tylyin, mutta siltikin Interin olisi kaiken järjen mukaan pitänyt mennä jatkoon.
Näin ei käynyt ja tämä on nimenomaan cup-kilpailun suola ja rikkaus. Kaikki on mahdollista, tosin ”mahdottomuudet” ovat hyvin harvinaisia.
Hannu Siltanen