FIFAn järjestämä seurajoukkueiden MM-kilpailu huipentuu sunnuntaina finaaliin. On täysin selvää, että finaalivaiheessa, miksei jo vähän aiemminkin, joukkueet suhtautuvat vakavuudella Gianni Infantinon neronleimaukseen. Kun näin pitkään on jo lomia poltettu, annetaan mennä loppuun asti.

Etenkin Euroopassa koko kisa on saanut hämmentävän vähän huomiota. Ja nimenomaan Eurooppa hallitsee jalkapallomaailmaa, vaikka päätösvaltaa ei FIFAn asioissa Euroopalla juuri ole. Tähän perustuu se, että hulluimmatkin ideat menevät läpi eikä pelaajien tai huippuseurojen mielipidettä juuri kysellä. Muun maailman äänet antavat Infantinolle täyden päätösvallan ja UEFAn maat seuraavat perässä.

Seurajoukkueiden MM-kisojen tarpeellisuutta (tai tarpeettomuutta) on jauhettu jo yli kuukauden. Tämän kritiikin voi hetkeksi unohtaa, sillä pelillisesti kisat ovat menneet nousujohteisesti. Kun turistit oli saatu kotiin, puolivälierissä nähtiin jo hyviä otteluja. Sunnuntain finaalista on oikeasti odotettavissa erinomainen peli.

Ottelun ylivoimainen suosikki on Euroopan jalkapalloa viime varhaiskeväästä dominoinut PSG. Ranskalaisjoukkueen harmonia ja tekeminen johti omistajaportaan monivuotisen tavoitteen ja haaveen toteutumiseen, Mestarien liigan voittoon. Joukkue on kesällä jatkanut siitä, mihin se Münchenin finaalin jälkeen jäi: voittojen tiellä.

Real Madrid uudessa komennossa oli täysi vastaantulija välierissä. PSG jyrää tällä hetkellä upealla pelillä voitosta voittoon. Eikä joukkuetta koske yhtä paljon kuin muita se, että pelaajilta jäivät lomat väliin. Ranskan mestaruuden se voittaa joka tapauksessa ja syksyn Mestarien liigan alkuvaihe menee pintakaasulla.

Toinen tilanne on finaalivastustaja Chelsealla. Valioliigan alku lähestyy kovaa vauhtia ja lontoolaisten lepo jää minimaaliseksi. Toisaalta, joukkue on nuori ja opettelee vasta voittamaan. Ryhmään on satsattu urakalla rahaa, ei välittömän tuloksen saamiseksi vaan lähitulevaisuuden superjoukkueen rakentamiseksi. Menestys MM-kisoissa on hyvä välietappi, joka kertoo omistajaportaalle, että oikealla tiellä ollaan.

Sunnuntai-illan finaalissa on kuitenkin vain yksi suosikki, PSG. Chelsea ei ole vailla mahdollisuuksia, mutta aika monen asian pitäisi mennä ennakoidun vastaisesti, että Lontoossa juhlittaisiin yhtä uutta pokaalia. Ei, todennäköisesti pytty matkaa Pariisiin ja täydentää PSG:n huippukautta – ja samalla joukkueen pelaajien mahdollisuuksia Ballon d´or -kisassa. PSG:n portugalilaispelaajilla ei voiton myötä mikään hassumpi kausi: Ranskan mestaruus, Mestarien liigan voitto, Kansojen liigan voitto ja nyt mahdollinen MM-seurajoukkuetitteli. 

Näin arvokisattomana välivuotena tuo värisuora voi johtaa eri äänestyksissä pitkälle.

Hannu Siltanen